Kissa vai koira

Vastaajista 70% valitsi kissan ja 30% koiran. Lue perusteluja alempaa.

Kissa
70%
Koira
30%

Kumpi on sinun valintasi?

Rastita valintasi, jonka jälkeen voit perustella sen. Tehdään yhdessä fiksuja valintoja.

Kissa
Koira
Kissa
Kissa on itsenäinen ja rauhallinen. Tämän lisäksi kissat ovat myös hiljaisempia
Kissa
Riippuu yksilöstä. Jotkut kissat on aivan ihania, ja jotkut koirat on ihania. Eivät kuitenkaan kaikki. Kissoista löytyy ehkä silti useammin niitä, joista pidän.
Kissa
Kissat syö vähemmän kuin koirat ja tarvitsee vähemmän yhteistä aikaa, mikä on hyvä kun ei kuitenkaan voi olla koko ajan kotona. Kissat oppivat usein yhdestä kerrasta tehdä tarpeensa hiekkalaatikolle, kun taas koirat pissaavat pentuina lattialle vielä pitkän aikaa. Koirat ovat äänekkäitä kun taas useimmat kissat sopivat myös paikkoihin, jossa melua karsastetaan.
Koira
Koirasta saat uskollisen ja ihanan kumppanin 10-18 vuodeksi, ja se on uskollinen vain sinulle. Koiran kanssa ei tarvitse olla yksin. Koira seuraa sinua joka paikkaan, minne voi. Koirat on ihania.
Kissa ja koira samassa kuvassa
Kuva: © Alessandro Pinto